Aurinko paistaa kirkkaasti ja on lämmintä, täydellinen kesäinen päivä nautittavaksi.

Mitä väliä.

He nauttivat kesästä hymyssä suin, ottaen kaiken ilon irti lämmöstä.

Mitä sitten.

Uintireissulle. Paikka on satumaisen kaunis. Kallio, jolta aukenee järvi ja käsittämättömän hieno maisema metsineen, kukkuloineen ja muutamine taloineen. Vesi on lähes turkoosia, kuin olisi satumaassa. Hyppivät kalliolta nauraen, riemuiten.

Ihan sama.

Ulkona on edelleen ihana sää. Mahdollisuudet moneen.

Ei kiinnosta.

He hymyilevät. Yrittävät luoda intoa. Kutsuvat mukaan.

Ei jaksa.

Hän tsemppaa, pitää minua kädestä, halaa tiukasti. 

Äh.

Tällaisina päivinä maailma on muuttunut mustavalkoiseksi. Värit ovat kadonneet.

Mustavalkoisesta maailmasta on vaikea löytää asioita, jotka kiinnostavat.

Kuljetaan päivä läpi zombina. Ajelehtien.

Aistit ovat turtuneet. Kaikki, paitsi yksi.

Tuntoaisti on ainoa, joka vielä sinnittelee.

Peiton ihana pehmeys, kun kääriydyn siihen piiloutuen maailmalta.

Muistan myös kosketuksesi, halauksesi, silityksesi. Ne merkitsevät.

Vaikka en niihin jaksa vastata.