Vuoden alku toi mukanaan taas enemmän oireita ja hankalamman arjen. Longcovidin kanssa reilut kaksi vuotta jo kulkenut ja tämä tammikuu toi mieleeni runon, jonka kirjoitin vajaa vuosi sitten niistä fiiliksistä, joiden kanssa on täytynyt todella taistella. 

Kuka minä olen? Kysyn itseltäni.

Kuka on tämä persoona, joka ei naura, ei urheile, ei nauti auringonvalosta, ei jaksa olla perheen kanssa. Ei löydä energiaa nousta sängystä muuten kuin vessaan. Ruokaakin syö väkisin.

Kuka tämä on? Ja missä olen minä?

Ei kukaan kertonut, että koronavirus piilottaisi minut.

Olen etsinyt ja etsinyt. Ajan saatossa olen löytänyt palasen sieltä, toisen täältä. Joskus olen saanut hetkeksi takaisin jonkin osan itsestäni, kunnes virus palasi ja vei sen jälleen mukanaan.

Etsiessäni olen toisaalta löytänyt uusia palasia ja sovittanut niitä itseeni. Jotkin sopivat, jotkin eivät.

Yhä jatkan etsimistä. Enkä tiedä löydänkö kaikkia palasiani koskaan.